Some-keittiö: Ruisleivän esivalmistelut

Heipähei!

Lupasin järjestää ruisleivän somekurssin, kun FB-sivullani olleet ruisleipäset kirvoittivat ystävissäni halun tehdä itse ruisleipää. Ihanaa!

Tässä siis ensimmäinen osa! Jos haluaa säästää sekä korviaan että silmiään, suosittelen pitäytymään tekstiosuuden lukemisessa. Jos taasen haluaa jännitystä elämään, videolinkki löytyy tekstin lopusta :) Suosittelen joka tapauksessa lukemaan myös tekstin, koska siinä vastataan melko varmasti kaikkiin niihin kysymyksiin, joihin video ei vastaa. Saa kysyä, jos jää epäselvää!

Tervetuloa Annamaijan Some-keittiön ensimmäiselle oppitunnille!

Tänään meillä on vuorossa ruisleivän leipomisen esivalmistelut. Tätä vaihetta varten tarvitsee jonkin riittävän ison (noin 5 litraa) astian, sekoitusvälineen eli vispilän, vettä, suolaa ja ruisjauhoja sekä luonnollisesti juuren, mikäli sellainen kaapista löytyy.

Juuri ja juuritaikina ovat kaksi eri asiaa. 

Juuri otetaan talteen edellisellä leivontakerralla ja käytetään seuraavalla kerralla juuritaikinan luomiseen. Juuren mukana kulkee ruisleivän sielu ja maku, joten se tulee säilyttää hyvin. Minä säilytän juuren jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa enintään 2 viikkoa kerrallaan. Juuren voi halutessaan pakastaa, mutta pitkässä pakastuksessa se luultavasti kärsii jonkin verran. Juuren voi tietysti myös jättää astian  reunoille kuivumaan ja joko rapsutella siitä vaikkapa minigrip-pussiin tai säilytttää astian kuivassa ja viileässä paikassa ja liottaa siitä sitten käyttöön seuraavalla kerralla.

Mutta jos otat osaa tälle Some-keittiö -kurssille, luultavasti kaapissasi ei ole valmista juurta. Eikö totta?

Huoli pois. Juuritaikinan voi tehdä myös ilman juurta. Se vaatii hieman enemmän aikaa mutta onnistuu sitenkin. Voi myös olla, että ensimmäinen ruisleipäsatsi ei ole niin taivaallinen kuin sen haluaisi olevan, mutta seuraava on jo parempi. Juuri paranee vanhetessaan, joten harjoitus tekee mestarin tässäkin tapauksessa.

Siispä siirrytään juuritaikinan tekoon!!

• Otetaan astia esille ja kaadetaan sinne noin kädenlämpöinen vesi, saa olla hieman lämpimämpääkin, mutta ei kuumaa. Perus 42-asteinen vesi sopii oikein hyvin. Minun ohjeessani on litra vettä ja siitä tulee noin 30 leipästä tai 3 limppua.  

• Mikäli sinulla on juuri, sekoita se veteen tässä vaiheessa. Muussa tapauksessa hyppää tämän kohdan yli. 

• Lisätään veteen suola. Suolan suhteen olen huomannut olevan koulukuntaeroja. Toiset lisää jo tässä vaiheessa, toiset vasta myöhemmin. Itse tykkään lisätä jo tässä vaiheessa. Litraan nestettä noin 1,5-2 rkl suolaa. Käytän tavallista ruokasuolaa, mutta miksei voisi käyttää jotain muutakin. 

• Lopuksi lisätään jauhot. Minulla on tällä kertaa käytössä Pirkka ruisjauhoja ja Liperin myllyn ruisjauhoja. Toistaiseksi kaikki ruisjauhot on käyneet. Jos käyttää sihtiruisjauhoa, niin käyttäisin sen ohella jotain muuta ruisjauhoa. Mutta, siis. Jauhoja lisätään niin paljon, että saadaan aikaan velli. Jauhoja voi lisätä suunnilleen saman verran kuin mitä vettä oli, mutta kokeilemalla selviää tämäkin. Vellin koostumuksen pitäisi olla sellainen minkä 2-vuotias tekisi. Ei liian löysä, ei liian kova. Jos velli menee liian kovaksi, niin ei hätää! Se kyllä velliintyy tekeytymisen aikana. 

Tämän jälkeen juuritaikina jätetään tekeytymään vähintään 8 tunnin ajaksi, mutta minä pidän juuritaikinaa tekeytymässä 12-36 tuntia. Riippuen vähän että miten se kehittyy. Tällä välin taikinaa saa JA kannattaa käydä sekoittamassa pari kertaa.

Sitten vain kulhoon kansi tai liina päälle. Kansi ei saa olla liian tiivis eli jos käytät jotakin kannellista  muoviastiaa, kuten minä, älä laita kantta tiiviisti kiinni.

Eikä sitten muuta kuin ruisleivän tekoon! Alla on linkit videoihin, jotka liittyvät tähän juuritaikinan tekoon ja tekeytymiseen. 

Video1: Juuritaikinan valmistus

Seuraavassa osassa lisätään jauhoja ennen leivän leipomista ja kolmannessa osassa sitten tehdään leipiä. Näitä vaiheita luvassa lauantaina!

Lentävä lautanen ja keittiön mustat aarteet

Tässä ensimmäinen teksti jossa esitellään tavaroita, joiden ei ikinä tarvitse joutua pois meidän luota. Ja joita ilman en aio elää enää koskaan. Nämä ovat aarteita - uusia ja vanhoja. 

Ensimmäinen aarre on Lentävä Lautanen. 

Tarina Lentävän Lautasen takana onkin vähän hauska ja ehkä vähän haikeakin. Aiemmin minulla oli nimittäin Hackmannin valurautapata pitkäaikaislainassa isoveljen perheeltä. Jossain vaiheessa iski paniikki:

 Entäs jos ne haluaa tämän takaisin!

Eräänä viime kevään päivänä olimme perkaamassa tavaroita talolla ja minä otin hommakseni käydä läpi keittiön kaapit. Tyhjensin, lajittelin, tutkin, ihmettelin, googlailin  ja pakkasin kaapeista mitä kummallisempia romppeita. Erään kaapin perällä näin sitten valurautapadan. Jännityksensekaisin tuntein otin padan sieltä pois. Missähän kunnossa se mahtaa olla?

Huoli pois! Pata oli suhteellisen hyvässä kunnossa. Käänsin padan ympäri ja meinasin lentää pyllylleni tai olisin lentänyt ellen olisi istunut lattialla. Pohjassa oli Wärtsilän leima. Koneteekkari sisälläni oli hämillään. Siis hetkinen, se sama Wärtsilä joka tekee myös niitä potkureita ja muita jänniä juttuja? Ja ei muuta kun google esiin puhelimesta. Opin siinä samalla, että Wärtsilä ei ole ainoa suomalainen konepaja, joka on harrastanut oheistöinä vai varsinaisina töinä? valurautapatojen ja pannujen tehtailua. 

Toin padan kotiin vasta syksyllä ja hinkkasin sen patapatalla puhtaaksi män koko paketti sinistä... ja rasvapoltin sen Muurikan silavalla. Ny on hyvä! Eilen pata pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin kun iskin sinne karjalanpaistit tulille. Nam, tuli hyvää! Tänään mies ilmeisesti innostui padasta, joka oli keittiön pöydällä ja huomenna meillä nautitaan miehen tekemää pataleipää! 

Mmmmmm. Karjalanpaistia.
En itseasiassa tiedä millä reseptillä mies leipää vääntää, mutta Maistuis varmaan sullekin -blogissa on kuulemma hyväksi havaittu resepti, jonka voi valmistaa myös speltistä!

Keittiön toinen musta aarre on itseasiassa pariskunta. Niitä on kaksi samankokoista ja mallista, mutta silti ovat eriparia.



Toisen, vasemmanpuoleisen, pohjassa lukee Made in France, ranskatar! Mutta tuon toisen merkistä ei ole kyllä haisuakaan. Osaatko kertoa kenen leima se on? Ai siis mitä nää on?

Ne on valurautapaistinpannuja! Olisko halkaisija suunnilleen 20 senttiä ja molemmissa on kaatonokat molemmilla puolilla pannua. Myös he ovat saaneet patapata-silava käsittelyn ja seuraavaksi pitäisi keksiä mitä näissä valmistetaan. Ne on mun aarteita, en tohdi käyttää niitä! Ja ne löytyi sieltä samasta kaapista kuin meidän Lentävä Lautanenkin. Ilmeisesti näissä on hyvä tehdä keskimäärin mitä tahansa.

Mun kolmas musta aarre keittiössä on seuraavassa kuvassa vasemmalla näkyvä uunivuoka. Kaiken painavan valurautavälineistön rinnalle on hyvä saada näppäriä arkituotteita. Niin kuin vaikka muovinen uunivuoka! Love it! Ei pöllömpi keksintö Tupperwarelta. Parasta siinä on se, että 3 minuuttia uunista nostamisen jälkeen se on jo jäähtynyt sen verran, että sitä tohtii nostaa ilman patalappuja. Unelmatuote lapsiperheessä.

Tässä oli vasta osa, mutta nää on mun tän hetken suurimmat rakkaudet keittiönkaapeissa.



-Annamaija