Lentävä lautanen ja keittiön mustat aarteet

Tässä ensimmäinen teksti jossa esitellään tavaroita, joiden ei ikinä tarvitse joutua pois meidän luota. Ja joita ilman en aio elää enää koskaan. Nämä ovat aarteita - uusia ja vanhoja. 

Ensimmäinen aarre on Lentävä Lautanen. 

Tarina Lentävän Lautasen takana onkin vähän hauska ja ehkä vähän haikeakin. Aiemmin minulla oli nimittäin Hackmannin valurautapata pitkäaikaislainassa isoveljen perheeltä. Jossain vaiheessa iski paniikki:

 Entäs jos ne haluaa tämän takaisin!

Eräänä viime kevään päivänä olimme perkaamassa tavaroita talolla ja minä otin hommakseni käydä läpi keittiön kaapit. Tyhjensin, lajittelin, tutkin, ihmettelin, googlailin  ja pakkasin kaapeista mitä kummallisempia romppeita. Erään kaapin perällä näin sitten valurautapadan. Jännityksensekaisin tuntein otin padan sieltä pois. Missähän kunnossa se mahtaa olla?

Huoli pois! Pata oli suhteellisen hyvässä kunnossa. Käänsin padan ympäri ja meinasin lentää pyllylleni tai olisin lentänyt ellen olisi istunut lattialla. Pohjassa oli Wärtsilän leima. Koneteekkari sisälläni oli hämillään. Siis hetkinen, se sama Wärtsilä joka tekee myös niitä potkureita ja muita jänniä juttuja? Ja ei muuta kun google esiin puhelimesta. Opin siinä samalla, että Wärtsilä ei ole ainoa suomalainen konepaja, joka on harrastanut oheistöinä vai varsinaisina töinä? valurautapatojen ja pannujen tehtailua. 

Toin padan kotiin vasta syksyllä ja hinkkasin sen patapatalla puhtaaksi män koko paketti sinistä... ja rasvapoltin sen Muurikan silavalla. Ny on hyvä! Eilen pata pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin kun iskin sinne karjalanpaistit tulille. Nam, tuli hyvää! Tänään mies ilmeisesti innostui padasta, joka oli keittiön pöydällä ja huomenna meillä nautitaan miehen tekemää pataleipää! 

Mmmmmm. Karjalanpaistia.
En itseasiassa tiedä millä reseptillä mies leipää vääntää, mutta Maistuis varmaan sullekin -blogissa on kuulemma hyväksi havaittu resepti, jonka voi valmistaa myös speltistä!

Keittiön toinen musta aarre on itseasiassa pariskunta. Niitä on kaksi samankokoista ja mallista, mutta silti ovat eriparia.



Toisen, vasemmanpuoleisen, pohjassa lukee Made in France, ranskatar! Mutta tuon toisen merkistä ei ole kyllä haisuakaan. Osaatko kertoa kenen leima se on? Ai siis mitä nää on?

Ne on valurautapaistinpannuja! Olisko halkaisija suunnilleen 20 senttiä ja molemmissa on kaatonokat molemmilla puolilla pannua. Myös he ovat saaneet patapata-silava käsittelyn ja seuraavaksi pitäisi keksiä mitä näissä valmistetaan. Ne on mun aarteita, en tohdi käyttää niitä! Ja ne löytyi sieltä samasta kaapista kuin meidän Lentävä Lautanenkin. Ilmeisesti näissä on hyvä tehdä keskimäärin mitä tahansa.

Mun kolmas musta aarre keittiössä on seuraavassa kuvassa vasemmalla näkyvä uunivuoka. Kaiken painavan valurautavälineistön rinnalle on hyvä saada näppäriä arkituotteita. Niin kuin vaikka muovinen uunivuoka! Love it! Ei pöllömpi keksintö Tupperwarelta. Parasta siinä on se, että 3 minuuttia uunista nostamisen jälkeen se on jo jäähtynyt sen verran, että sitä tohtii nostaa ilman patalappuja. Unelmatuote lapsiperheessä.

Tässä oli vasta osa, mutta nää on mun tän hetken suurimmat rakkaudet keittiönkaapeissa.



-Annamaija

Raivaa tavaravuori, raivaat mieltä

Meidän kerrostalokolmion olohuoneessa on pahvilaatikkopino. Naureskellen laitoimme sen siihen muuton jälkeen ja totesimme 

"Annetaan näiden olla tässä kunnes ehditään kirpputorille niiden kanssa."

Niin. Pino on edelleen ihan tismalleen samassa paikassa. Vaikka meidän eduksi täytyy kyllä lukea se, että tavarat tuossa pinossa ovat vaihtuneet tämän 3 kuukauden aikana kohtuullisen hyvin. Siis, olemme myyneet tavaraa pois ja löytäneet kaapeista lisää luopumisen arvoista tavaraa. 

Tavaraomaisuuden raivaaminen ei olekaan ollut ihan yksinkertainen juttu. Kun samaan aikaan käy kamppailua omasta elintilasta ja jokin tavaran tunnearvosta, ollaan aika eri asteikoilla ja valintaa on yllättävän vaikea tehdä. Jossain vaiheessa jouduin toteamaan, että on mahdoton pitää kaikista menneistä elämänvaiheista fyysistä muistokappaletta ja samaan aikaan kerryttää muistoja nykyhetkestä ja sitoa niitä esineisiin. Nykyhetki alkoi jäädä jalkoihin. 

Jotta en unohtaisi menneitä, otin asiakseni käydä kaikki tavarat tarkkaan läpi. Jokaisen esineen, paperilapun ja vaatteen no en ehkä kaikkien vaatteiden kohdalla pysähdyin miettimään mikä tuo esine on, mitä se minulle merkitsee tällä hetkellä ja pystynkö kuljettamaan tuota merkitystä mukanani ilman esinettä. Yksi kerrallaan luovuin yli 10 vuotta vanhoista lukiokirjoista jotka pitivät majaansa itseasiassa äitini luona. Saman kohtalon kokivat korkokengät, joilla oli vaikea kävellä, mutta joihin niin palavasti kaupassa rakastuin. Kävelin niillä kerran kauppaan ja sen jälkeen ne olivat koristeena hyllyssä. Hyvät nahkakengät ansaitsevat parempaa!

Edes kotimme astiasto ei säästynyt. Kun avasimme muuttolaatikoita uudessa kodissa totesimme, että astiasto on tullut aikansa päähän. Se oli yhtenäinen ja eriparinen. Siinä oli 6 leipälautasta, 6 pienempää leipälautasta, 4 keittolautasta, yli 20 puurokulhoa, 12 mukia, 12 ruokalautasta ja 8 suurempaa ruokalautasta. Astioita oli kolmessa värissä ja mitään väriä ei ollut järkevää kokonaisuutta. Olisimme siis tarvinneet astioita lisää JA vähemmän.Valitsimme yhden väreistä jäämään kotiimme - Sen, jota oli kaikkein vähiten. Kun astioita on lähtenyt vähitellen uusiin koteihin, me olemme samaa tahtia hankkineet uusia osia uuteen astiastoon. Tämä on nyt meidän perheen astiasto, jonka ympärille luomme tulevaisuuden muistot. 

Muistatko?

"Ota vanhasta mukaan kaikkein rakkain ja anna muun mennä."

Tämä on vasta toinen kirjoitukseni ja jo nyt toistan itseäni :D

Oman haasteensa luopumisprojektiin tuo luonnollisesti Taloraasun sisällä olevat esineet. Kun kelit lämpenevät, on odotettavissa kirpputoripinon akuuttia kasvua. Keväällä aiomme mennä Taloraasulle ja tyhjentää sieltä kaiken. Lajitella kaiken. Säästää jotain ja antaa muun mennä. Vähän jo tätä aloitimme yhdessä Miehen kanssa ja olemme ilahduttavalla tavalla samalla aaltopituudella säästettävissä tavaroissa.  

Mutta tässä tavaravuoren raivaamisessa on ollut yksi valtavan hyvä asia. Sitä mukaa kun tavaran määrä vähenee ja hyllyt menevät ojennukseen, menee myös mieli ojennukseen. Kun luovut siitä viisi vuotta kaapissa tavoitetakkina olleesta juoksutakista, luovut samalla kaikista niistä epäonnistuineista yrityksistä mahtua siihen takkiin. Kun päättää laittaa 10 vuotta palvelleen silitysraudan eteenpäin ja ottaa käyttöön uuden paremman, siirtyy vaatteet yhtäkkiä silitettyinä vaatehuoneeseen - hyllyille, joilla on tilaa jokaiselle vaatteelle. Kun kaikille tavaroille on oma paikka, ei tarvitse miettiä, mihin mehukannun saisi mahtumaan syntymäpäiväkestien jälkeen. Sen sijaan kun katsoo olohuoneen vitriinin tyhjää koloa, pysähtyy miettimään

"Jaaniin, voitaisiin tehdä tänään ruoan kaveriksi punaherukkamehua, kun kannukin on keittiön kuivauskaapissa."

Pitkä meidän matka on vielä. Edelleen meillä asuu epämääräisiä laatikoita, joissa on epämääräisiä asioita. Mutta huomenna minulla on yksi kakkuvuoka vähemmän :) Pärjännen jatkossa erinomaisesti kolmella kuivakakkuvuokalla ja kolmella täytekakkuvuokalla.

Suosittelen raivaamista kaikille! Se on aluksi vaikeaa, mutta helpottuu nopeasti. Helpointa on aloittaa huolellisesti valitsemalla kuukauden jokaisena päivänä yksi poislaitettava tavara. Ota kannellinen laatikko, johon laitat tavarat ja kun kuukausi tulee päätökseen, yritä muistaa mitä laatikossa on. Jos et muista, kanna laatikko lähimpään kierrätyskeskukseen tai kirpputorille. Jos jokin esine jää kaivelemaan, mieti uudestaan sen kohdalla. Haastan sinut raivaamaan tavaravuorta 15.2.-15.3. kanssani!

-Annamaija

 p.s. Ennen raivausta ajattelin kertoa teille esineistä, jotka eivät kuuna päivänä joudu kotimme raivauksen kohteeksi. Siitä ehkä jo ensi kerralla!